Rasmus syntyy

Lauran raskaus sujui hyvin ja syntyi terve poika, joka sai nimekseen Rasmus. Laura opetteli sairaalassa vauvanhoitoa ja se sujui kun kotiin tuotiin hoitopöytä joka oli mitoitettu sopivaksi että Laura pyörätuolistaan huolimatta pystyy vauvaa hoitamaan, istuma-asennossa tosin, mutta kuitenkin hoitamaan pystyi. Rasmus oli kaikin puolin terve poika ja Laura oli hyvä äiti Rasmukselle.



Lauran mies jäi työstään vanhempainvapaale että pystyy auttamaan Lauraa vauvanhoidossa. Myös Lauran avustajat auttoivat tarvittaessa. Neuvolassa kun käytettiin poikaa niin neuvolassa todettiin pojan olevan normaalisti kehittynyt ja seurakunnassa kun käytiin niin kaikki ihastelivat vauvaa kovin paljon mormonikirkossa johon perhe kuuluu.


Rasmus oppi muutaman kuukauden sisällä ääntelemään ja hymyilemään ja jokainen seurakunnassa halusi pitää Rasmusta sylissä ja jopa auttaa Rasmuksen hoitamisessakin ja niin naiset kuin miehetkin ja niin tytöt kuin pojatkin pitivät Rasmuksesta ja seurakunnassa oli lasten alkeisyhdistysluokkia ja oltiin jopa niin avuliaita että Rasmus otettiin hoitoon alkeisyhdistysluokkaan vaikkei ole vielä varsinaisesti alkeisyhdistys iässäkään (alkeisyhdistykseen kuuluu 1-11-vuotiaat mormonilapset, 1-3v kuuluu lastenhuoneluokkaan ja sitä vanhemmat lapset sitten kukin ikäryhmänsä mukaan eri luokkiin).


Sielä alkeisyhdistyksen opettaja hoiti Rasmusta ja Rasmus oikein tyytyväisenä siellä köllötteli joko kopassa tai auton turvaistuimessa. Joskus myös nuorten luokan tytöt halusivat hoitaa Rasmusta ja Rasmus pääsi välillä tyttöjenkin ja heidän ohjaajansa hoiviin kun Laura istui Apuyhdistyksen kokouksessa. Laura on liikuntarajoitteinen joten hän sai kaikilta runsaasti apua muissakin asioissa ja erityisesti Rasmuksen hoitamisessa.



Vuosi kului mukavasti ja Rasmuksen isä osalistui vauvamuskariin ja vauvauintiin Rasmuksen kanssa ja muut osalistujat olivat iloisia kun joku isäkin on aktiivinen osallistuja lapsen kanssa. Rasmus tykkäsi vedestä ja uimisesta kovasti ja vauvamuskarissa musiikki oli kivaa Rasmuksen mielestä. Rasmus oli ihana poika ja kaikki tykkäsivät pikku Rasmuksesta. Aina kun lähdettiin jossakin käymään niin lastenvahtejakin löytyi siksi aikaa varsinkin omasta seurakunnasta.



Rasmus kasvoi kovasti ja oppi konttaamaan ja sitten oli vahtimista vilkkaassa pojassa. Rasmuksen isä oli kotona joten hän hoiti Rasmusta hyvin pitkälti.

Kokonaan uusi tarina.

Pyörätuolissa istuva Laura joka opiskeluaikoinaan asui Jennan kämppiksenä, löysi tselleen miehen jonka kanssa avioitui ja muutti asumaa siihen samaan asuntoon jossa Jussi asui ennen kuolemaansa ja nyt asunto oli vapaa, koska Jussia ei enää ole ja pojat ovat neuropsykiatrisista oireyhtymistään ja niiden lisäksi käytöshäiriöstään johtuen valvotun asumisen yksikössä.


Lauran lapsuudesta kerrottiin tarkemmin sivuilla http://tiinanvaiheet.blogspot.fi/

Nuoruudesta sivuilla http://kehitysvammaiset.blogspot.fi/

Ja opiskeluvaiheesta sivuilla http://jennaprinsessa.blogspot.fi/


Laura asui miehensä kanssa mutta koska mies oli töissä niin Lauralla oli niinä aikoina kun mies on töissä, henkilökohtainen avustaja auttamassa Lauraa. Laura asusteli rivitalossa ja viihtyi hyvin, avustajat olivat hyviä ja Laura kävi myös muutamana päivänä viikosta töissä eräässä kauppaliikkeessa ja oli kassalla siellä. Sekä työtoverit että asiakkaat suhtautuivat hyvin siihen kun Laura on pyörätuolissa.



Laura teki raskaustestin ja huomasi olevansa raskaana. Laura ja hänen miehensä olivat iloisia kun heille on tulossa lapsi.

Pojat jotka olivat täysin jatko-opintoihin kelpaamattomia

Ysiluokalla jatkui se sama hulina, hälinä, alisuoriutuminen ja kaiken ranttaliksi laittaminen. Pojat keksivät temppuja, pinasivat koulusta, eivät lainkaan ottaneet koulunkäyntiä vakavasti ja sanoivat ruokalassa ruokalan työntekijöille ruokaa kuraksi, oksennukseksi, kakaksi ja pissiksi ja vaikka miksi muuksikin ja irvistelivät ja sikailivat ruuan kanssa ja sotkivat, ääntelivät kuin eläimet ja meno oli aivan päätöntä eikä mitkään jälki-istunnot eikä rehtorin puhuttelutkaan auttaneet tuohon, meno oli kuin viidakossa noilla pojilla.


Mutta Sofia-serkkua kohtaan pojat olivat kilttejä ja kerran kun Sofia onnellisena mussutti useaa eri pullaa niin opettaja arvasi heti, että pojat on pöllineet pullaa ja antaneet pullat Sofialle. Pojat monesti kun olivat pöllineet Sofialle herkkuja, kumarsivat Sofiaa ja sanoivat "Teidän majesteettinne, prinsessa Sofia, tässäpä teille pullaa!" ja Sofia söi pullaa.



Rehtori otti pojat puhutteluun ja sanoi että nyt taitaa pojat olla niin, että olette täysin kelpaamattomia jatko-opintoihin ja ensi viikolla järjestetään moniammatillinen palaveri jossa mietitään teidän siirtämistä hoitokotiin suoraan peruskoulun jälkeen. Pojat viheltelivät ja naureskelivat siinä puhuttelussa. Eivät suhtautuneet asiaan ollenkaan vakavasti.



Sitten tuli se palaveri, jossa oli mukana poikien ukki sekä myöskin poikia tähän saakka hoitanut ja kasvattanut Riina joka oli tässä vaiheessa jo 23-vuotias. Myös sosiaalityöntekijä ja Timpurin hoitokodin johtaja sekä myöskin neuropsykiatrian ylilääkäri oli mukana puhuttelussa. Ylilääkäri oli vahvasti samaa mieltä kuin rehtori, että nuo pojat on ehdottomasti laitettava valvotun asumisen yksikköön. Ylilääkäri sanoi pojille:"Teissä taitaa olla myös pahuutta mukana. Ei tuollainen pahuus selity yksistään ADHD:lla eikä lievällä kehitysvammaisuudella vaan pahoja poikia olette. Teidät tullaan sijoittamaan pienryhmäkotiin, joka on valvotun asumisen yksikkö. Siellä on erittäin valvottua."




Sosiaalityöntekijä lupasi tehdä maksusitoumuksen hoitokotiin ja ylilääkäri lupasi kirjoittaa lausunnot pojille kuntoutustukea ja eläkkeensaajan hoitotukea varten ja hoitokodin johtaja lupasi ottaa pojat hoitokotiin ja laittaa poikien hoitosuunnitelmat vireille. Myös ukki ja Riina olivat sitä mieltä, etteivät he jaksa poikien kanssa enää ja pojat on laitettava hoitokotiin ja siitä, miten poikien elämä hoitokodissa sujuu, on luettavissa näillä sivuilla: http://timpurmanni.blogspot.fi/



Mietittiin myös, että pojat aluksi osallistuvat hoitokodin omaan päivätoimintaan mutta myöhemmin harkitaan jonkinlaista kuntouttavaa työtoimintaa myös hoitokodin ulkopuolisessa paikassa ja sitä että siellä pojat käyvät hoitokodilta käsin.

Poikien elämää Jussin kuoleman jälkeen

Pojat aloittivat yläasteen samassa koulussa jossa alakoulukin oli ja pojilla oli ikävä Jussi-isää mutta koulunkäynti sujui kohtalaisesti. Pojat olivat toisinaan koulussa levottomia ja pelleilivät ja kohelsivat kuten aina tähän asti. Kotiin tuli opettajalta viestiä, että pojat on koheltaneet ja temppuilleet ja ukki ja Riina pitivät monta tiukkaa puhuttelua pojille. Koulun jälkeen monesti pojat olivat myös jälki-istunnossakin.



Tästä asiasta käytiin monta palaveria että jos näin jatkuu niin pojat eivät välttämättä ole peruskoulun jälkeen jatko-opintokelpoisia vaan heille on etsittävä siinä tapauksessa joku hoitopaikka peruskoulun jälkeisen koulun sijasta. Rehtori mainitsi jotakin jopa hoitokoti Timpurista joka löytyy sivuilta http://timpurmanni.blogspot.fi/


Pojat eivät ottaneet asiaa vakavasti vaan mölisivät ja irvistelivät jopa rehtorillekin. Rehtori puisteli päätään ja sanoi että Jaahas, taitaa pojat olla Timpurikamaa jos asenne ei nyt äkisti muutu.

Jussin viimeinen reissu

Yhtenä viikonloppuna se tapahtui: Jussi oli ajelemassa autolla 13-vuotiaan Juuson, 12-vuotiaan Joakimin ja 11-vuotiaiden Rufuksen ja Rafaelin kanssa kun tiellä kaahasi erään kunnan kunnallispoliitikko autollaan päin Jussin autoa. Jussi menehtyi heti mutta pojat selvisivät hengissä kaikki.


Pojat olivat vuorokauden ajan sairaalassa tarkkailussa mutta pääsivät sieltä ukkinsa luokse jossa on poikien tarkoitus viettää lapsuus ja nuoruus loppuun saakka koska Jussi menehtyi onnettomuudessa. Pojat saivat myös koulusta sairaslomaa ja pojilla aloitettiin myös terapia. Juuso joka on lievästi kehitysvammainen, kävi erityishuollon psykologin kanssa käymässä asioita läpi ja muut pojat joilla on ADHD muttei kehitysvammaa, kävivät tavalisella lasten psykiatrisella poliklinikalla terapiassa.


Poikien elämä muuttui. Mutta kaikki katsoivat parhaaksi että pojille on hyvä että elämä jatkuu mahdollisimman turvallisissa ja tutuissa puitteissa eli vanha tuttu koulu ja asuminen ukin luona jossa asuu samassa pihapiirissä myös täti ja tädin mies ja heidän adoptiolapsensa. Ukin luona on monta huonetta ja jokainen poika sai oman huoneen. Juuso sai isänsä Jussin entisen huoneen, Joakim sai kauan sitten kuolleen Josefiina-tädin huoneen ja Rufus sai Jaxterin entisen huoneen ja Rafael sai Jadessan entisen huoneen. Nyt oli rankkaa ja raskasta.



Ukki suri sitä kun Jussi kuoli, mutta koetti olla poikien tukena asiassa ja Riina oli nyt kotona ja oikeastaan hyvä kun Riina on nyt kotona niin Riina voi auttaa myös poikien hoitamisessa. Riinasta hyvin nopeasti tulikin pojille isosisko, äitihahmo ja lapsenvahti joka huolehti pojista, teki aamulla pojille aamupalan ja huolehti pojat kouluun ja koulun jälkeen huolehti, että pojat tekevät läksynsä ja torui poikia jos pojat temppuilivat. Riina oli nyt pojille tavallaan äiti vaikka onkin vasta 18-vuotias eikä kovinkaan paljon poikia vanhempi. Jatkossa tästä perheestä ja poikien, Riinan ja ukin elämästä kerrotaan tässä blogissa ja siinä https://tiinanvaiheet.blogspot.fi/
blogissa kerrotaan Julian, Igorin ja heidän adoptiolapsensa Tiinan elämästä.

Poikien koulunkäyntiä osa 2

Koulu sujui oikein hyvin kaikilla pojilla. Välillä oli villiä menoa ja hulinaa mutta hyvin tottelivat kun komennetaan olemaan kunnolla. Downin syndroomaa sairastava serkku Sofia oli samalla luokalla koko peruskoulun ajan ja pojat kohtelivati Sofiaa hyvin, olivat kohteliaita Sofialle ja Sofiaa pitivät prinsessana ja joskus pojat pitivät tapanaan pölliä ruokalasta ylimääiräisiä herkkuja ja välipaloja Sofialle koska Sofia on niin herttainen ja ihana.


Pojat jäivät pöllimisestä usein kiinni ja istuivat jälki-istunnossa useaan otteeseen koko alakoulun ajan. Myös muitakin temppuja pojilla oli. Joukossa kun tyhmyys tiivistyy niin nämä veljekset kun olivat kaikki saman luokan oppilaita niin yhdessä heillä tuli keksittyä monen näköistä konnankoukkua.


Kerran keittiölä oli joku tyttö harjoittelemassa ja poikien mielestä ruoka oli pahaa ja Joakim sanoi harjoittelijalle:"Kiitos kakasta!" Rufus sitten säesti asiaa sanomalla:"Koirankakasta!" ja Juuso sanoi:"Ei kun ihmisen kakasta!" ja Rafael päästeli pieruääniä ja hyppelehti ja irvisteli harjoittelijalle. Rehtori suuttui asiasta ja otti pojat puhutteluun ja pojat jäivät jälki-istuntoon. Sitten hän laittoi pojat pyytämään harjoittelijalta anteeksi.



Jussi oli harmistunut monesti tuosta kun pojat temppuilevat koulussa ja Jussi koetti pitää puhutteluja pojille mutta siitä ei ollut apua. Jussi koetti myös kieltää pojilta karkipäivän jos temppuilu ei lopu. Siitäkään ei ollut apua vaan vuodesta vuoteen nämä pojat koulussa tempuilivat. Välillä olivat kunnolla mutta kohta taas temppuilivat sielä ja sanoivat ruokaa kakaksi ja ruokalassa sikailivat ruuan kanssa ja joskus heittelivät ruokaa koulu työntekijöiden päälle ja nauroivat sen jälkeen ja ruokala oli aika sotkuinen poikien jäljiltä.


Juusolla todettiin lievä kehitysvamma ja muilla pojilla todettiin ADHD. Mutta saivat pitää koulupaikkansa luokassa jossa olivat opiskelleet ekaluokalta saakka. 

Poikien koulunkäyntiä

Eskarivuosi oli aikamoista hulinaa pojilla ja kaikenlaisia temppuja keksivät ja karkailivat luokasta ja pitivät kummallista mölinää ja kun muut oppilaat vähän vinoilivat siitä kun nämä pojat ovat Jehovan todistajia niin pojat ottivat sen huumorilla ja laulelivat "Kannustamme Jehovaa Jehovaa Jehovaa, kannustamme Jehovaa Jehovaa!" ja rummuttelivat pulpettia laulunsa tahtiin ja nauroivat eikä heille sen jälkeen asiasta vinoiltu koska leikillä ja huumorilla ottivat sen. Eskarivuosi oli hyvin pitkälti opettelua koulunkäyntiin mutta sitten kun seuraavana vuona ekaluokka alkoi, niin pojat osasivat jo asiallisesti käyttäytyä koulussa.


Ekaluokalle tuli samalle luokalle serkkutytöt Saara ja Sofia jotka ovat kaksoset ja pojista oli mukavaa kun serkut tulivat samale luokalle. Nyt oli useita tämän perhekunnan muksuista käymässä tuota samaa koulua mitä vanhemmatkin kävivät ja nämä lapset Saara, Sofia, Juuso, Joakim, Rufus ja Rafael olivat sen koulun oppilaita siis jo toisessa sukupolvessa. Iloisia ja vilkkaita muksuja ja rohkeampia ja sanavalmiimpia kuin mitä oli aiempi sukupolvi.


Elämä hymyili ja pojat oppivat. Kaksospojat olivat skarppeja ja olivat ikätasoa edellä monessa asiassa, Joakim oli keskitasoa mutta Juusolla on kehitysviive ja Juuso opiskeli mukautetun oppimäärän mukaan. Juuso ei olut kuitenkaan luokan ainoa erityislapsi, Juuson lisäksi luokassa oli Sofia-serkku jolla on Downin syndrooma. Pojat tykkäsivät kovasti tuosta serkusta ja suhtautuivat serkkuunsa suojelevasti. Pojat myös sanoivat suoraan Sofian olevan kaunis ja sanoivat Sofian olevan "meidän luokan prinsessa".



Aika hyvin meni koulu pojillakin.

Pojat ovat jo kasvaneet kovasti

Vuosi puolison kuoleman jälkeen oli vasikea Jussille, niin myös muutama vuosi sen jälkeenkin. Jussi ja pojat asuivat jonkun aikaa aluksi Jussin vanhempien luona ja siellä oli hoitoapua runsaasti tarjolla pikkupoikien hoidossa ja siellä asuttiin pitkään, kunnes löytyi Jussin entisen koulun vieressä olevista rivitaloista iso asunto Jussille ja pojille. Siihen asetuttiin asumaan ja pojat olivat päivisin edelleen hoidossa Jussin vanhemmilla sillä aikaa kun Jussi oli töissä.


Pojat kasvoivat kovasti ja kehittyivät, tosin Juusolla havaittiin kehityksen viivästymää ja ADHD-piirteitä joiden vuoksi mietittiin että Juuson kouluunmenoa lykätään vuodella sitten kun Juuso menee kouluun. Joakim on ihan normilapsi, jonka kohdalla eskari ja koulu alkaa normaaliin aikaan ja nuo kaksospojat Rufus ja Rafael on sen verran välkkyjä että heidän kohdallaan suunnitellaan koulun aloitusta vuotta aiemmin kuin normaalisti.



Rivitalossa oli mukava asustella ja pojatkin viihtyivät ja suunniteltiin että pojat koetetaan saada kaikki neljä samalle luokalle ja koulun aloittavat siinä vanhassa tutussa kristillisessä koulussa jota sekä Jussi että Jussin sisarukset lapsuudessaan kävivät, jopa kehitysvammainen sisko Josefiinakin sitä koulua jonkun aikaa kävi kunnes siirrettiin kehitysvammaisten kouluun.


Vuodet vierivät ja sitten tuli aika pojilla aloittaa eskari. Juuso oli 7-vuotias, Joakim 6-vuotias ja Rufus ja Rafael 5v kun kaikki pojat aloittivat samalla luokalla eskarin kristillisessä koulussa. Neljä villiä mustaa poikaa mutta ajateltiin että pojista on tukea ja turvaa toisilleen.

Pikkupoikien elämää

Perheessä oli kaksi pientä poikaa, vuoden vanha Juuso ja vauva nimeltä Joakim. Juuso oli oppinut kävelemään jo ja sanoi muutamia sanoja. Joakim oli ihan pieni vauva vielä mutta Joakimia oli jo moni ehtinyt hoitaa.


Mummo joka tosin kuoli jokin aika sitten vielä elossa ollessaan tykkäsi hoitaa Joakimia, samoin myös isovanhempien luona nykyään asuva Mira oli innokas Joakimin hoitaja jolta sujui kaikki hoitotoimet ja Joakim viihtyi Miran hoidettavana ja hyvin sujui ja Miraan saatettiin luottaa siinä määrin että jos johonkin oli menoja eikä voitu ottaa mukaan koko porukkaa niin Mira hoiti lapsia silloin.



Juuso seurasi vierestä aina kun Joakimia hoidetaan ja silitteli Joakimin päätä ja koska ei osanut sanoa vielä "Joakim" niin sanoi usein "Oaki". Näitten poikien äiti huomasi olevansa jälleen raskaana ja taas on tulossa perheeseen uusi vauva. Nyt oli hoitamista paljon jo näissä kahdessakin, oli kaksi pientä ja äiti oli kotiäitinä pienten kanssa ja suunnitteli jäävänsä kokonaan kotiäidiksi että voi olla lasten kanssa mahdollisimman paljon.


Joakimin vauvavuosi meni hyvin, Joakim kehittyi normaalisti ja oli ensimmäiset kuukaudet aika itkuinen mutta lopulta sitten rauhoittui ja arveltiin että se itkuisuus on varmaan johtunut koliikista. Joakim kasvoi kovasti ja oli isompana sitten jo rauhallisempi. Joakim konttaili pitkin lattioita siinä yksivuotiaaksi tullessaan ja Juuso oli kaksivuotias ja sanoi jo joitakin sanoja selvästi. Äiti odotti kaksosia ja meni synnyttämään. Synnytys oli vaikea ja äiti menetti paljon verta. Verensiirto olisi ollut tarpeen mutta koska perhe kuuluu Jehovan Todistajiin, niin he kieltäytyivät verensiirrosta. Kaksospojat syntyivät terveinä ja hyvinvoivina mutta äiti kuoli synnytykseen.



Se oli surun päivä nyt kun äiti kuoli ja Jussi jäi neljän ale kolmevuotiaan pojan yksinhuoltajaisäksi. Jussi otti töistään lomaa hoitaakseen kaksosia ja kaksosten isoveljiä. Juuso ja Joakim olivat itkuisia ja levottomia ja heillä oli selvästi äitiä ikävä. Kaksospoikien hoito sujui Jussilta hyvin ja Jussi oli nyt vanhempainvapaalla poikien kanssa töistään ja suunnitteli että jos ei sitten vanhempainvapaan päättyessä löydy päivähoitopaikkaa pikkupojille, niin Jussi ja pikkupojat muuttavat asumaan Jussin vanhempien luokse Liperiin, suureen maalaistaloon jossa Jussi ja sisarukset elivät onnellista lapsuuttaan siinä kouluikäisinä kun muutettiin Utahista Suomeen.




Vanhemmat sanoivat, että tottakai sinne saa tulla. Vanhemmat olivat jo melkoisen iäkkäitä ja tällä hetkellä viereisessä talossa asuva Julia hoiti pääsääntöisesti lehmät ja muut kotieläimet sekä myös löytökissat joita heillä oli heidän omalla kissatalollaan, mutta Jessica, Mira sekä myös varsin tomeraksi ja toimeliaaksi osoittautunut Riina auttoivat maatalon töissä ja vanhemmatkin tekivät sen minkä jaksoivat. Jos Jussi tulee sinne, niin Jussista on lisäapua maatilan töissä ja kaikki nuo pikkulapset ovat hyvässä hoidossa kun hoitajia ja perään katsojia riittää kyllä noille poikaviikareille ja myös vauvoille koko talon täydeltä.

Perhe kasvaa

Juuso kasvoi ja kehittyi hyvin ja Jussi vaimoineen olivat onnellisia kun heillä on tämä pieni poika. Samana vuonna vaimo huomasi taas olevansa raskaana, perheelisäystä on tulossa ja lasten ikäero tulee olemaan vain vuoden. Tarkoitus on tehdä näitten lisäksi myös lisääkin lapsia.


Monesti kun oltiin kiertämässä ovelta ovelle, Juuso-vauva oli mummolassa hoidossa ja mummolaan muuttanut uusi kotiapulainen Mira hoiti vauvaa monesti ja oli oikein mielissään kun sai elämäänsä vauvan jota saa hoitaa. Vauvanhoito oli ollut aina Miran unelma ja nyt Miran unelma oli toteutunut kun Mira sai hoitaa Juusoa.


Juuson serkku Pedro oli usein myös hoidossa mummolassa mutta Pedron kanssa Mira ei aina oikein pärjänyt koska Pedro kiljahteli kovaan ääneen ja oli todella vilkas niin ettei Mira kyennyt juoksemaan perässä ja Mira hieman säpsähteli kovia ääniä. Miralla on Downin syndrooma ja tuo johtuu ihan siitä. Mutta kyllä Jussin äiti hyvin mielellään hoiti Pedroakin ja Pedro oli hoidossa joskus myös Juusolla ja Juuson vaimolla.


Juuso oppi aikanaan jokeltamaan ja hymyilemään ja nauramaan ja oli iloinen veitikka myös Juuso, vähän saman tyyppinen kuin serkkunsa Pedro. Pedro tykkäsi leikkiä Juuson kanssa ja yhdessä pojat ääntelivät toisilleen ja Pedro usein meni Juuson viereen ja silitteli Juusoa ja laittoi posken Juuson poskea vasten.


Juuso söi ja nukkui hyvin ja oli terve poika. Kasvu eteni kasvukäyrien mukaisesti ja muutenkin kehitys oli normaalia. Juuso tykkäsi olla vaunojen kyydissä ja kun Juusoa työnnettiin lastenvaunuissa niin Juuso nukahti kaikkein parhaiten sillä keinolla. Jussin sisko Jadessa oli saanut kaksostytöt ja monesti kun oltiin Jadessan luona käymässä niin Juuso ja kaksostytöt nukkuivat vierekkäin kaikki kolme ja se oli söpön näköistä. Suvussa vauvoja ja pikkulapsia oli useita tällä hetkellä.



Kuukaudet kuluivat ja Juuso oppi ryömimään ja konttaamaan. Siinä oli sitten pojassa vahtimista kun vilkas Juuso konttaili pitkin lattioita ja osoittautui melkoisen villiksi epeliksi. Kun Juuso konttasi niin Pedro-serkku oli riemuissaan tuosta ja pojat kilpaa konttailivat pitkin lattioita. Pedro tykkäsi myös vieritellä Juuson kanssa palloa. Se oli yksi poikien varhaisista yhteisleikeistä ja oli hauskaa nähdä miten kaksi pientä mustaa poikaa jotka ovat serkukset, niin paljon tykkäsivät toisistaan.



Juuso oppi kävelemään siinä hieman alle vuoden ikäisenä ja aluksi kaatuili kävellessään mutta lopulta oli siinäkin yhä etevämpi ja ehtiväisempi joka paikkaan. Niinä aikoina tuli synnytyksen aika ja Juuson äiti meni synnyttämään. Syntyi toinen musta pikkupoika ja nyt oli petheessä kaksi poikaa. Juuso ja Juuson pikkuveli. Juuson pikkuveli sai nimekseen Joakim.


Juuso ihmetteli kovasti uutta tulokasta ja tykkäsi seurata  vierestä aina kun äiti tai isä hoitaa Joakimia. Joakim oli temperamentikkaampi ja vaativampi kuin Juuso ja Joakim huusi ja parkui enemmän kuin mitä Juuso oli ihan vauvana parkunut. Äiti oli kotona molempien poikien kanssa, poikia ei viety vielä päivähoitoon ja päätettiin että hoitoon laitetaan pojat vasta sitten kun ovat yli kolmevuotiaita.

Lapsi

Jussin vanhemmat olivat ottaneet hyvin sen asian vastaan, että Jussi on Jehovan Todistaja. Kun kuitenkin Jussi on aikuinen poika jo, niin kyllä aikuinen saa itse päättää mihin kirkkokuntaan kuuluu, ei toinen ihminen voi semmosta aikuisen kohdalla päättää tai painostaa toista aikuista siihen ja siihen liittymään tyyliin etä jos liityt siihen niin saat sitä tai tätä tai jos et liity niin et saa sitä tai tätä yms vaan uskonnollisen vakaumuksen tulee lähteä henkilöstä itsestään eikä kukaan, ei edes lähiomainen voi siinä asiassa olla pomo kenenkään toisen puolesta. Jos joku sielä joka tätä lukee on koettanut tuolleen pomo olla niin olet toiminut väärin ja sinun pitää tehdä parannus.




Jussi eli onnelista elämää vaimonsa kanssa. Vaimo tuli myös raskaaksi ja he iloitsivat siitä, kun heille syntyy lapsi. Vielä raskaana ollessaankin Jussin vaimo kävi ovelta ovelle kiertämässä kunnes jäi sitten äitiyslomalle sekä töistään että tuostakin hommasta. Heille syntyi pieni poika ja poika oli musta kuten Jussikin ja koska poika on esikoinen ja esikoispoika niin Jussi halusi antaa pojalle nimen joka alkaa samalla kirjaimella kuin hänenkin nimensä. Poika sai nimekseen Juuso.


Nyt oli perheessä pieni musta Juuso-poika ja näitä mustia pikkupoikia lähisuvussa on nyt kaksi koska Juuson Pedro-serkku on adoptoitu Afrikasta. Pedro on iloinen ja vilkas veitikka ja Pedro sai tavata Juuson ja Pedro Juuson tavattuaan katsoi ihmeissään, että onpas se pieni. Mutta sitten kun pojat varttuvat niin heistä tulee toisilleen hyvät leikkitoverit.



Lapsenhoito kotona sujui hyvin ja sekä Jussin vaimo että myös Jussi hoitivat pientä Juuso-vauvaa. Juuso oli suloinen musta pieni nappisilmä ja hyvin kehittyvä ja terve poikavauva. Nyt heillä on lapsi.

Jussi on nykyään Jehovan Todistaja

Jussi asui onnelisesti vaimonsa kanssa ja työskenteli leipurina leipomossa. Jussi vietti aika tavallista elämää. Hän oli musta mies ja kaikki näkivät että hän on afrikkalainen mutta se ei ollut haitannut Jussia eikä myöskään muitakaan ihmisiä. Kukaan ei olut afrikkalaisuuden vuoksi haukkunut koskaan Jussia. Ei edes koulussa ala-asteella ollut niin tapahtunut. Jussi oli pidetty ja suosittu mies.


Tämän lisäksi Jussi oli parin vuoden ajan tutkinut Raamattua Jehovan Todistajien kanssa. Jussi ja hänen vaimonsa olivat tutkineet Raamattua siitä alkaen, kun Jussin rakas sisko kuoli syöpään ja Jussi oli ollut aivan murheen murtama rakkaan siskonsa menettämisen vuoksi ja niinpä Jehovan todistajat tulivat lohduttamaan Jussia ja hänen puolisoa. Jussi itse oli kasvanut mormoniperheessä ja käynyt adventtikirkon pitämää kristillistä koulua mutta Jehovan Todistajuuteen hän ei ollut vielä tutustunut.


Jehovan Todistajat vierailivat heillä ja Jussi puolisoineen tutki heidän kanssa Raamattua ja he kävivät lopulta myös Jehovan Todistajien kokouksessa. Jussi ja vaimonsa olivat lapsettomia eikä vielä tässä vaiheessa lapsia ollut heillä mutta nekin olivat suunnitteilla. Mutta Jehovan Todistajien kasteella he kävivät ja heistä tuli Jehovan Todistajia ja hekin aloittivat kenttäpalveluksen kiertämällä ovelta ovelle ja tutkivat Raamattua ihmisten kanssa.